Me käytiin maistraatissa!

Kuva: Hilja Mustonen

Moni meidän someja seuraava saattoi huomata perjantaina 7. lokakuuta, että menimme naimisiin. Tämä juridinen vihkipäivä tapahtui siis tasan vuotta ennen meidän varsinaisia hääjuhlia. Tiedän monia pareja, jotka päätyvät tähän samaan ratkaisuun eli vihkitilaisuuden ja juhlien erottamiseen. Hyvin usein taustalla on kirkkoon kuulumattomuus tai se, ettei vihkijää ole mahdollista saada varsinaisena juhlapäivänä juhlapaikalle. Tällainen arkena virastoaikaan tapahtuva siviilivihkiminen on myös ilmaista.

Koska panostamme isosti hääjuhliimme Ranskassa, olimme ajatelleet hoitaa tämän hyvin arkisesti. Vihkipäivän lähestyessä huomasimme kuitenkin, että haluamme jotenkin jakaa tämän hetken lähipiirin/perheen kanssa. Varasimme pöydän ravintolasta ja mietimme vähän tarkemmin mitä pukea päälle. Vaikka avioliiton juridinen vahvistaminen oli meille molemmille juurikin enemmän juridista kuin emotionaalista, ajatus arkivaatteissa maistraatissa käväisemisestä tuntui vähän väärältä.

Rakas ystävämme ja upea valokuvaaja Hilja Mustonen oli antanut kihlajaislahjaksi meille pariskuntakuvaukset. Kysyimme mahdollisuutta muuttaa se viralliseksi hääpotretiksi studiolla ja Hilja suostui mieluusti. Hilja on ihana. Hän otti hyvinkin hermostuneen vihkiparin lämmöllä ja lempeydellä vastaan ja otti meistä upeita hääpotretteja.

Häitä edeltävänä viikonloppuna olimme tokikin järjestäneet uuden studiomme avajaiset, jonne olimme saaneet Blomma Creativesilta upeat kuivakukkapannat. Otimme ne tietysti uusiokäyttöön vihkipäivänä.

Kuvakarusellin kuvat: Hilja Mustonen

Alunperin vihkipäivän piti olla ihan tavallinen päivä, mutta yllättäen huomasimme aikatauluttaneemme sen aika tiukaksi. Aamulla rakas ystävämme tuli laittamaan meidän hiuksemme, jonka jälkeen meikkasimme (meikkaamme tosi harvoin) ja sen jälkeen kiiruhdimme kuvauksiin. Kuvausten jälkeen Sonja lähti yhtä kaasoa vastaan juna-asemalle ja minä puolestani menin lämmittämään kotiin lounaan, jota saapuivat syömään kampauksemme tehnyt ystävä, hänen siskonsa ja tuo pitkänmatkalainen kaaso. Vihkiminen oli kello kolme ja voin kertoa, että yhtään rauhallista hetkeä aamun ja vihkimisen välillä ei ollut.

Olin ajatellut, että liikutun hieman vihkimisessä, mutta totuuden nimissä itkin jo ennen ensimmäistäkään sanaa. Yllätyin hieman reaktiostani, koska olimme niin vahvasti pitäneet tätä vain välttämättömänä askeleena ennen varsinaisia juhlia. Liikutus saattoi tarttua hääväkeen. Varsinaisessa hääjuhlassa meidän olisi tarkoitus lukea toisillemme vihkivalat – en tiedä miten tulen onnistumaan siinä, sillä jo pelkästään “tahdon” sanominen tuotti suunnattomia vaikeuksia.

Koska Turku on tiivis kaupunki, kävelimme kaikki yhdessä Virastotalolta jokirannassa sijaitsevaan ravintolaan. Mitään ohjelmaa ei ollut. Nostimme maljat ja söimme hyvin. Kun lähdimme ravintolalta, huomasimme aivan käsittämättömän upean auringonlaskun. Hilja nappasi Sonjan kameran ja saatoimme ehkä pysäyttää liikenteen sillalla hetkeksi. Ei tokikaan sen takia, että olisimme seisseet autotiella, vaan sen takia, että pussailimme sillan kaiteeseen nojaten kolmen ihmisen pyöriessä ympärillämme kuvaten. Turku ei osaa ihan suhtautua tällaiseen.

Kun mietin vihkipäiväämme, paras asia oli kuitenkin se, että olimme ajoissa kotona ja saimme olla ihan kaksin. Kävimme läpi päivän tapahtumia ja rauhoituimme. Me olimme menneet naimisiin.