Auringonnousukuvaus
Muistatteko, kun kirjoitin kuvattavana olemisesta tekstin. (Se löytyy täältä.) Saman vuorokauden aikana kävimme myös toisissa kuvauksissa. Lahjakas kuvaaja Minna Kaitajärvi kuvasi meidät Mustikkamaalla aamuhämärässä. Heräsimme kahden jälkeen yöllä, valmistauduimme ja ajoimme läpi nukkuvan Helsingin. Täydellisen valon perässä sitä tekee mitä kummallisimpia asioita.
Kuva: Minna Kaitajärvi
Olen kirjoittanut paljon kohtaamisesta ja siitä, miten suuri vaikutus ihmisten toiminnalla on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Tunsimme Minnan toki ennestään ja saatoimme arvata, että vähemmistöstressi ei olisi tekijä tässä tilanteessa. Kuvausten ajankohdan takia (todella aikainen aamu) jännitystä oli silti ilmassa. Väsyneenä ei ole resursseja maskata aivan samalla tavalla kuin hyvin nukkuneena.
Kuva: Minna Kaitajärvi
Aloitimme kuvaukset rannalta ja jo matkalla sinne suurin jännitys hälveni. Minna otti meidät vastaan juuri sellaisina kuin olemme. Meillä ei hetkäkään ollut sellainen olo, ettemme osaisi tai olisimme jotenkin väärin. Me liikuimme, halailimme, pussailimme, tanssimme ja kävelimme läpi aamuruskoon heräävän Mustikkamaan. Kun muistelen kuvauksia jälkeenpäin, ne tuntuvat elokuvalta. Tiedättekö sellaiselta äärimmäisen kauniilta taide-elokuvalta, jossa leikkaus kulkee hengityksen tahtiin.
Kuva: Minna Kaitajärvi
Pariskunta- tai vaikka kaverikuvaukset ovat täydellinen kuvausgenre sellaisille ihmisille, joita ahdistaa kuvattavana oleminen. Me, minä ja Sonja, olemme toki tottuneita olemaan kameran edessä, mutta se ei tarkoita, etteikö ahdistus silloin tällöin hiipisi mieleen. Kun kuvattavana on myös toinen ihminen, voi rauhassa keskittyä tuohon toiseen ihmiseen ja antaa kuvaajan tehdä työnsä. Meidän ei tarvinnut katsoa kameraan vaan toisiimme. Kuvaukset olivat hetki meille ja muistan ne ikuisesti.
Kuva: Minna Kaitajärvi
Palatessamme aamubussilla Mustikkamaalta Pasilaan, tuntui kuin olisimme astuneet toisesta todellisuudesta arkeen. Ihmiset kiiruhtivat töihin ja kouluun. Me kannoimme aamuhämärää mukanamme ja menimme takaisin nukkumaan. Herätessämme toisen kerran tuona päivänä, kuvaukset tuntuivat unelta. Kun saimme kuvat Minnalta, niin kuvat myös näyttivät unelta – joltain taianomaiselta tarinalta.
Kuvakarusellin kuvat: Minna Kaitajärvi