Kirkollinen vihkiminen samansukupuolisille pareille

Disclaimer: Kirjoitan tässä tekstissä nimenomaan samansukupuolisista pareista siitä syystä, että Suomen binäärinen, juridinen sukupuolijärjestelmä ei tunnista muunsukupuolisuutta tai sukupuolettomuutta ja siten sekä kirkon että lainsäädännön silmissä parit ovat joko eri- tai samansukupuolisia henkilötunnuksensa määrittämällä tavalla.

Osa samansukupuolisista pareista haluaa kirkollisen vihkimisen tai avioliiton siunaamisen. Vaikka teknisesti prosessi kirkollisen vihkimisen toteutumiseksi on samankaltainen eri- ja samansukupuolisilla pareilla, on se samansukupuolisten kohdalla merkittävissä kohdin erilainen. Kyse ei ole siitä, että itse prosessin askelmerkit olisivat erilaiset vaan siitä, että samansukupuoliset parit eivät voi olla varmoja, että vihkiminen onnistuu omassa kotiseurakunnassa tai, että he edes löytävät sopivan papin saatikka tilat omaan vihkimiseensä.

Keskustelin tänään aiemmin Arto Vallivirran kanssa. Hän on seurakuntapastori Leppävaaran seurakunnassa. Vallivirran nimi löytyy myös Sateenkaaripapit -sivustolta, joka on julkaistu tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan vuonna 2017. Kyseiselle sivustolle on listattu niiden pappien nimet ja yhteystiedot, jotka ovat valmiita vihkimään samansukupuolisia pareja, mutta sieltä löytyy myös lista niistä seurakuntatiloista, jotka ovat avoinna samansukupuolisten vihkitilaisuuksille. Tämä blogikirjoitus pohjaa meidän keskustelullemme.

Miten edetä, jos haluaa kirkollisen vihkimisen?

Kuten kirjoitin, ei prosessin tekninen puoli eroa mitenkään saman- ja erisukupuolisten kohdalla. Vallivirta kuvasi tilanteen näin: yhteydenotto seurakuntaan eli soitto tai sähköposti pastorille, esteiden tutkinta ja pastori puolestaan tarkistaa, että tarvittavat merkinnät löytyvät kirkon rekistereistä (kaste, jäsenyys, rippikoulu käytynä etc). Vihkipäivä sovitaan ja pastori suorittaa vihkimisen oman työlistansa mukaisesti. Samansukupuolisilla pareilla tilanne on kuitenkin hieman toinen, kuten Vallivirta kuvaa:

– Samansukupuoliset parit ovat usein ottaneet asioista etukäteen selvää, koska kynnys olla yhteydessä seurakuntaan on korkea, kun ei voi tietää millaisen vastaanoton saa.

Vallivirran mukaan se, että löytää turvallisen papin vaatii paljon. Alueellinen vaihtelu on myös suurta. Siinä missä joissain kaupunkiseurakunnissa suhtautuminen on kunnioittavaa ja turvallista, voi se toisaalla (ja pienemmillä paikkakunnilla) olla jotain ihan muuta. Sateenkaaripapit-sivusto on luotu alunperin juuri tätä varten. Se on työkalu, jolla madalletaan ensimmäisen yhteydenoton kynnystä. Vallivirta kertoo myös, että sateenkaaripareja vihkiviä pappeja on huomattavasti enemmän kuin kyseisen sivuston listalla ja he ovat hyvin verkostoituneita. Jos sivuston kautta kontatoitu pappi ei voi vihkimistä tehdä aikataulusyistä, niin hän ohjaa parin eteenpäin. Vihkijä löytyy kyllä.

Kuva: Tinksu Wessman

Periaatteessahan tämän ei pitäisi mennä näin, vaan ideaalitilanteessa jokainen vihkimiseen liittyvä yhteydenotto missä tahansa seurakunnassa tulisi käsitellä samalla tavalla. Vallivirran mukaan taustalla on muun muassa teologisia syitä. Evankelisluterilainen avioliittoteologia on pitkään ollut ristiriitaista ja usein myös annettuna otettua. Siinä miten avioliittoon liittyvää teologiaa tulkitaan ja toteutetaan seurakuntatasolla, on runsaasti työntekijöiden omaan uskonnäkemykseen liittyvää variaatiota. Avioliittoon vihkiminen on täten muodostunut eräänlaiseksi omantunnonkysymykseksi.

Päästäänkö me edes kirkossa naimisiin?

Lyhyt vastaus on: ehkä. Pidempi vastaus vaatii hieman kirkollisen päätöksenteon avaamista. Seurakunnan tilojen käytöstä päättää seeurakuntaneuvosto tai kirkkoneuvosto yhdessä kirkkoherran kanssa. Tilojen avaamisesta myös samansukupuolisille pareille tulee viedä esitys neuvoston päätettäväksi ja neuvosto sitten joko puoltaa tai vastustaa esitystä. Jos kirkkoherra on erimielinen neuvoston kanssa, menee asia lopulta tuomiokapitulin päätettäväksi ja tämä prosessi on pitkä. On tärkeää tiedostaa, että seurakunta- ja kirkkoneuvostojen luottamushenkilöt ovat usein konservatiivisempia kuin kirkon työntekijät ja siten seurakuntatilojen avaaminen samansukupuolisten vihkitilaisuuksille on vaikeaa. Jos neuvoston luottamushenkilöiden enemmistön mielestä avioliitto on vain miehen ja naisen välinen Jumalan asettama liitto, ei kirkon ovien avaaminen samansukupuolisille pareille ole todennäköistä.

Kirkkotilassa tapahtuvan vihkimisen haluaa kuitenkin moni, niin saman- kuin erisukupuolinen pari. Tämän halun taustalla on syitä aina hengellisyydestä, perinteiden kunnioittamiseen, ympäristön paineisiin ja esteettisiin syihin asti. Se mikä parin motiivi on haluta vihkitilaisuus järjestettäväksi kirkossa, on kuitenkin sivuseikka, sillä toive itsessään on tärkeä. Kirkollinen vihkiminen on aina hengellinen. Monelle uskovalle sateenkaariparille mahdollisuus elää todeksi hengellisyyttään myös kirkollisen vihkimisen muodossa on äärimmäisen tärkeää ja Vallivirta totetaakin keskustelussamme, että vaikka paljon on menty eteenpäin, niin matkaa yhdenvertaisuuteen on vielä.

Vallivirran mukaan nämä eivät ole vihkiparin ongelmia vaan vihkimään suostuva pappi hoitaa sekä byrokraattiset että seurakunnan sisäiset neuvottelut. Siinä mielessä pari voi tuudittautua odottamaan – kirkkotila löytyy, mutta se ei välttämättä ole se, jonka pari haluaa.

Tuleeko vihkimisestä ongelmia papille?

Vallivirran mukaan tämä on pappien itsensä murhe ja vihkiparien ei tarvitse tästä huolehtia. Jokainen samansukupuolisia pareja vihkivä pappi tekee sen tiedostaen mahdolliset riskit. Tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan alkoivat myös papit hetimiten vihkiä samansukupuolisia pareja. Alussa moni näistä papeista oli sellaisia, joilla oli päivätyö jossain muualla kuin kirkon piirissä. Se, että oma toimeentulo ei ollut kiinni mahdollisista ikävistä seuraamuksista, vapautti nämä papit suorittamaan vihkimisiä helpommin kuin kollegoitaan, jotka työskentelivät seurakunnissa. Tilanne on kuitenkinVallivirran mukaan vuosien saatossa muuttunut ja vihkimisiä suorittavat nyt myös kirkkoon työsuhteessa olevat papit. Samansukupuolisten kirkollisten vihkimisten määrä on nykyään myös jo niin iso, että hallinnollisesti sille ei voi oikein tehdä mitään. Valituksia kuitenkin tehdään ja paikoin myös huomautuksia annetaan samansukupuolisia pareja vihkineille papeille. Tämäkin on aluesidonnaista.

Jos vihkipappi työskentelee seurakunnassa, jossa samansukupuolisten vihkimiseen suhtaudutaan kielteisesti tai nihkeästi, ei tilanne ole menetetty. Pappi voi tiedustella mahdollisuutta vihkiä virka-ajalla, jos tällaista mahdollisuutta ei esihenkilön taholta anneta, voi hän aina vihkiä parin vapaa-ajallaan. Tämä ei ole ideaaliratkaisu, sillä jokainen työtään tekevä ihminen ansaitsee myös vapaa-aikansa. Esihenkilö voi myös antaa suostumuksen vihkimiselle ehdollisena – pappi vihkiköön, mutta hän ei saa tuoda kotiseurakuntaansa esille vihkitilaisuudessa. Yhdenvertaisuuden mukaista olisi, että samansukupuoliset parit saisivat vihkimisen niin sanotusti virkatyönä eli sillä ajalla, joka kyseiselle pastorille on allokoitu kirkollisten toimitusten tekemiseen.

Avioliittoteologia murroksessa

Vallivirran mukaan avioliitto instituutiona on murroksessa. Kirkollisten vihkimisten määrä on jatkuvassa laskussa samaan aikaan, kun siviilivihkimisten määrä nousee suhteessa kirkollisiin vihkimisiin. Vallivirta kuitenkin huomauttaa, että heille, jotka kirkollisen vihkimisen haluavat, on tilaisuus merkittävä ja tämän takia samansukupuolisten parien ulossulkeminen kirkollisesta vihkimisestä on väärin. Seurakuntaelämässä mukana olevat sateenkaari-ihmiset ovat monesti hankalassa välitilassa. Siinä missä kirkon suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on ongelmallista, on myös seksuaalivähemmistöjen suhtatuminen kirkkoon vaikeaa. Uskossa olevat sateenkaariparit ovat hankalassa välikädessä, jossa oman uskon todeksi eläminen kyseenalaistetaan monesta suunnasta.

Kirkon avioliittoteologia on epäkoherenttia, toteaa Vallivirta viitaten Emma Audaksen väitöskirjan, Det heliga äktenskapet, tuloksiin. Vallivirran mukaan jatkuvasti muutoksessa oleva avioliittoinstituutio avaa myös mahdollisuuden evankelisluterilaisen kirkon avioliittoteologian muutokselle. Monet papit joutuvat nyt arjessaan tekemään teologiaa, koska monet nykymaailman ilmiöt uupuvat kirjallisista teologisista määritelmistä. Tämä koskee niin avioliittoa kuin myös sukupuolta. Monet tilanteet joudutaan ratkaisemaan niiden tapahtuessa. Siinä missä yhteiskunnan tasolla lainsäädäntö laahaa todellisuuden perässä, niin teologia tulee vielä kauempana. Muutos on mahdollista, mutta koska kirkko on hallinnollisesti byrokraattinen ja päätösprosesseissaan äärimmäisen hidas, joutuvat samansukupuoliset parit ja heitä vihkivät papit vielä pitkään elämään epävarmuuden tilassa.

How to eli miten edetään?

Sain Arto Vallivirralta erinomaisen listan siitä mitä pitää tehdä, kun haluat kirkollisen vihkimisen tai avioliiton siunaamisen:

• Ota yhteyttä hyvissä ajoin joko kotiseurakuntasi kirkkoherranvirastoon (isommissa kaupungeissa virastopalvelut on usein keskitetty koko kaupungin kattavaan seurakuntayhtymään) papin ja mahdollisen kirkkotilan varaamista varten, tai ole suoraan yhteydessä pappiin. Riippuu aivan asuinpaikasta, onko kirkkoherranviraston palvelu turvallista sateenkaaripareille. Siksi ainakin toistaiseksi voi olla viisasta aloittaa ottamalla yhteyttä turvalliseksi tiedettyyn pappiin, esimerkiksi Sateenkaaripapit-sivustolta löytyviin.

• Avioliiton esteiden tutkinta täytyy tehdä hyvissä ajoin ennen häitä. Sopiva ajankohta on yleensä kuukautta, paria ennen vihkimistä. Avioliiton esteiden tutkinta normaalitilanteessa kestää viikon, joten ihan viimeistään paria viikkoa ennen häitä on homman hyvä olla hoidettuna. Esteiden tutkinnan voi hoitaa joko Digi- ja väestötietoviraston tai seurakunnan kirkkoherranviraston (jälleen suurissa kaupungeissa yleensä keskitetty palvelu) kautta. Pyyntö esteiden tutkinnasta tehdään joko sähköisenä tai henkilökohtaisesti käymällä virastossa. Molempien puolisoiden on oltava mukana pyytämässä tutkintaa.

• Jos pyynnön tekee DVV:n kautta, on tärkeää varmistaa että mukaan tulee myös kirkollisessa vihkimisessä tarvittavat tiedot eli tieto suoritetusta rippikoulusta.

• Mahdolliset sukunimen muuttumiset ilmoitetaan myös avioliiton esteiden tutkintaa pyydettäessä.

• Todistuksen toimitetusta esteiden tutkinnasta saa oman valinnan mukaan joko postilla kotiin tai turvasähköpostin kautta.

• Papin kanssa sovitaan toimituskeskustelu eli tapaaminen, jossa käydään läpi vihkitoimituksen kulkua, tutustutaan ja muutenkin suunnitellaan vihkimistä niin, että siitä tulee omannäköinen ja turvallinen tilaisuus.

• Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on hyvä ottaa mukaan tapaamiseen papin kanssa, vihkimisen jälkeen pappi toimittaa paperin eteenpäin avioliiton rekisteröimistä varten.

• Jos vihkiminen on toimitettu siiviilivihkimisenä, voidaan toimittaa avioliiton kirkollinen siunaaminen. Ulkoisesti kyseessä on hyvin lähellä vihkitoimitusta oleva tilaisuus.

Kiitos Arto Vallivirralle mielenkiintoisesta keskustelusta. Ilman hänen panostaan tätä tekstiä ei olisi syntynyt.