Pariterapiaa ennen hääjuhlaa

Otsikko kuulostaa dramaattisemmalta kuin todellisuus. Voitte kutsua sitä vaikka klikkiotsikoksi. Pariterapialla on usein aika ikävä “klangi”. Pariterapiaan hakeudutaan usein silloin, kun suhde on jo todella solmussa ja ero kolkuttelee kulman takana. Pariterapia nähdään jonkinlaisena viimeisenä oljenkortena, jota kokeillaan ennen kuin suhde päättyy. Pariterapiaa koskevissa keskusteluissa toistuu muutama diskurssi: liittomme pelastui pariterapian myötä, ymmärsimme; ettei meillä ole toisillemme enää mitään annettavaa tai pariterapiasta tuli eroterapiaa. Tämä on aina hieman hämmentänyt minua.

Kuva: Ira Aaltonen

Meistä jokainen on varmasti kuullut elämänsä aikana lauseen “kommunikaatio on vaikeaa” tai jonkin sen variaation. Me tiedostamme, että ihmisten välinen vuorovaikutus ja erityisesti sanallinen kommunikaatio on haasteellista. Jokainen meistä on ollut tilanteissa, joissa joko on itse ymmärtänyt väärin toisen sanomisia tai tullut itse ymmärretyksi väärin. Tätä tapahtuu koko ajan, niin pienissä kuin suurissa keskusteluissa. Samaan aikaan me tiedämme, että juuri terapeutit ovat se ammattikunta, joiden ammattitaidon keskiössä on kyky auttaa sanottamaan asioita joko itselle tai muille.

Sonja Instagram-storyssään totesikin, että terapiassa käyminen on hyvin keskiluokkaista. Allekirjoitan tämän täysin. Pariterapia on kallista ja kaikilla, jotka sitä tarvitsisivat ei todellakaan ole siihen varaa. Yksilöterapia Kelan tukemanakin on saavuttamatonta monelle. Olen vahvasti sitä mieltä, että psykoterapeuttikoulutus tulee saada julkisen korkeakoulujärjestelmän piiriin ja maksuttomaksi. Tämän lisäksi ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön ja myös niihin parisuhdetaitoihin voisi panostaa ihan valtion puolelta. Me laskimme budjettiamme elämisen ja kaiken hääsäästämisen keskellä ja totesimme, että meillä on mahdollisuus mennä pariterapiaan. Miksi teimme niin?

Kuten sanottu, kommunikaatio on vaikea laji. Meidän arkemme on valtavan hyvää ja olemme onnellisia yhdessä. Meillä molemmilla on myös rankka traumatausta, jota olemme käsitelleet yksilöterapiassa (Kelan tukemassa sellaisessa). Mikään määrä terapiaa ei pyyhi tätä taustaa pois, mutta se auttaa toimimaan tilanteissa, joissa tausta vaikuttaa omaan kommunikaatioon tai toimintaan. Olemme molemmat tahoillamme tutustuneet itseemme yksilöterapiassa ja oppineet tunnistamaan omia käyttäytymismallejamme. Nyt – näin hääjuhlan kynnyksellä – on mitä mainioin aika päästä turvallisessa tilanteessa tutustumaan toistemme taustoihin ja toimintaan siten, että ymmärrys toista kohtaan lisääntyy.

Tietenkin tunnemme toisemme ja olemme monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen löytäneet aina lopulta oikeat sanat. Tiedämme toistemme henkilöhistorian ja kipupisteet, mutta tärkein oivallus on ollut se, ettei mikään ole tavallaan koskaan valmista. Me voimme aina oppia uutta toisistamme. Me voimme aina ymmärtää ja tulla ymmärretyksi paremmin. Tätä varten menimme pariterapiaan. Halusimme oppia vielä paremmiksi toisillemme. Olen vahvasti sitä mieltä, että kannattaa mennä sinne pariterapiaan ennen kuin kaikki on solmussa. Se nimittäin saattaa auttaa estämään ne karuimmat karikot.

Oma savottansa on toki kahdelle erilliselle ihmiselle sopivan terapeutin löytäminen. Meille tämä oli vielä haasteellisempaa kuin normatiivisille cisheteropareille. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä on toki pari- tai monisuhteissaan samoja ongelmia kuin cisheteroilla, mutta myös hyvin erityisiä haasteita. Marginalisoidut ihmiset joutuvat tavanomaisten haasteiden lisäksi kohtaamaan jatkuvasti (mikro-)agressioita ja vihaa, joka johtaa vähemmistöstressiin. Tällainen tasainen, aina läsnäoleva kuormitus, kuormittaa myös sitä lähisuhdetta. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat pari- ja moniskunnat tarvitsevat sellaisen terapeutin, joka ymmärtää näitä erityisiä haasteita.

Voin kertoa, että etsimme terapeuttia aika kauan ja saimme karsittua listan pariin nimeen. Varasimme ajan toiselle heistä. Ensimmäinen terapiakäynti (ja usein myös toinen) on samaan aikaan jännä, mutta myös vähän puuduttava, koska terapeutin tulee saada riittävästi informaatiota. Kerroimme tautoistamme, meistä itsellisinä ihmisinä ja meistä parisuhteessa. Terapeuttimme osasi kysyä juuri oikeanlaisia tarkentavia kysymyksiä ja antaa myös kannustavaa palautetta. Yllättäen ensimmäisellä tapaamisella me molemmat oivalsimme tahoillamme jotain uutta itsestämme ja myös toisesta. Kutsuisin tätä menestykseksi.

Aiomme jatkaa pariterapiassa käyntiä edelleen. Yleensä karsastan sellaisia onlinereita, joiden mukaan suhteen eteen on tehtävä TÖITÄ. En siis tarkoita sitä, että suhteet vaan toimii, jos on toimiakseen, vaan sitä, että suorittamis- ja suoriutumiskeskeistä jargonia ei oikein kannata tuoda osaksi lähisuhteita. Haluaisin puhua ennemmin oppimisesta. Mielestäni suhteista voi oppia ja suhteissa on mahdollisuus oppia. Pariterapia on tässä mielessä erinomaista lähiopetusta turvallisessa ympäristössä siitä millainen itse on, millainen on suhteessa toiseen ihmiseen ja millainen toinen on suhteessa itseensä ja sinuun. Meidän tavoitteemme on oppia armollisuutta ja lempeyttä itsemme ja toistemme hioutumattomia kulmia kohtaan.