Häämessut queer-näkökulmasta
Osallistuimme kutsuvieraina Love me do -häämessuille Helsingin Kaapelitehtaalla (liput saatu). Queer4You-blogi oli yksi vuoden hääsomefinalisteista. Voin aivan suoraan sanoa, että yllätyin kutsusta todella paljon. Tämä blogi ei ole niitä kaikkein helpoimpia tai tavanomaisimpia hääblogien joukossa. Olin samaan aikaan myös ilahtunut, sillä kutsu ja finalistipaikka kertoivat blogin ja hääsomemme olevan sekä luettuja että löytäneen paikkansa häämaailmasta.
Kuva: Sonja Siikanen
Monet meitä seuraavat varmasti tietävät, että sosiaaliset tilanteet ovat meille molemmille aika hankalia. Tammikuu 2022 on lisäksi todella kiireinen ja matkustamme kuvauskeikoille koko ajan. Saavuimme Helsinkiin lauantai-illalla väsyneinä ja jännittyneinä. Vaikka jännitys liittyy vahvasti sosiaalisiin tilanteisiin, liittyy se myös vähemmistöstressiin.
Olen kirjoittanut paljon hääalan cisheteronormatiivisuudesta ja siitä, miten näkyvästi samansukupuolisena parina erottuu väistämättä aina joukosta. Ihmisyyden perustarpeita on kokemus kuulumisesta johonkin yhteisöön ja asetelma, jossa oma parisuhteen malli ei ole normatiivinen, johtaa siihen, että riski ulkopuolisuuteen on korkeampi kontekstissa, jossa parisuhteet useimmiten ymmärretään normatiivisesti.
Vähemmistöstressistä johtuva etukäteisjännitys ei valitettavasti ole turhaa, koska niin monet kerrat olemme kohdanneet mikroaggressioita liittyen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, läskivihaan tai ikäerosuhteisiin. Koettu jännitys tavallaan valmistaa meitä käsittelemään mahdollisesti eteen tulevia tilanteita sekä suojaa meitä. On hirveän surullista, että asiat ovat näin. Hääsomettajien tapaamisessa jännitys kuitenkin hälveni hiljalleen ja tulimme kohdatuksi sellaisina kuin olimme.
Messuilla meitä ja muita hääsomettajia vastassa oli upea Sarah Neyla, joka toimi koko päivän hostinamme. Hän kohtasi meidät kaikki lämpimästi. Yhteisellä brunssilla kerroimme jokainen itsestämme ja häistämme ja hiljalleen löysimme samaistumispintaa muiden häitään juhlineiden tai niitä tulevaisuudessa juhlivien kanssa. Meidän jokaisen suunnitelmat olivat erilaisia, mutta juhliin liittyvät haasteet tai pohdinnan aiheet olivat paikoin samankaltaisia. Minut ja Sonja otettiin vastaan todella hyvin ja tämä ei suinkaan ole aina mikään itsestäänselvyys. Minulle erityisesti on vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja näiden ihmisten kanssa tuntui siltä, että tutustuminen ja jutteleminen oli helpompaa kuin tavallisesti.
Mitä itse messuihin tulee, niin Love me do -häämessut on vähemmistönäkökulmasta parhaimmistoa. Näytösmallien kohdalla oli tänä vuonna variaatiota ja mukana oli muotimaailman pluskokoisia, keski-ikäisiä ja +50 malleja. Aikaisempina vuosina mukana on ollut myös vammaisia ja globaaliin enemmistöön kuuluvia malleja. Näin ei suinkaan ole kaikilla häämessuilla vaan mallit ovat useimmiten valkoisia, vammattomia ja laihoja. Love me do -messut pyrkivät myös aktiivisesti inklusiivisempaan kieleen. Toki näin aktivistin näkökulmasta matkaa on vielä, mutta täydellinen ei tarvitse olla heti. Hääala on itsessään niin jumiutunut perinteisiin, että pyrkimys tuoda koko alaa tähän päivään on pitkä ja kivinen tie. Toki siis mehän haluamme muutoksen heti, mutta se ei ole realistista.
Heili Bridalin upeat tekijät Iida ja Valentin
Kuva: Sonja Siikanen
Minulla oli etukäteen suunnitelmana bongata sateenkaarilippuja näytteilleasettajien standeiltä. Sateenkaarilipusta saisi yhden pisteen ja translipusta toisen pisteen. Pisteitä saivat Wedding Garage (1 p) ja Heili Bridal (2 p) – siinä se sitten olikin. Olen kirjoittanut siitä, miten löytää queer-ystävällisiä palveluntarjoajia (Lue täältä). Moitin alussa heti sateenkaarilippujen lätkimisestä ovenpieliin, mutta pyörrän hieman sanojani häämessujen suhteen.
Minulle on tärkeää nähdä edes jonkinlainen merkki siitä, että standillä palveluitaan myyvä yritys tai yrittäjä hahmottaa sen, että kaikki naimisiin menevät pariskunnat eivät ole cisheteroita. On paljon helpompi mennä standille kyselemään ja mahdollisesti ostamaan asioita, jos tiedän, että riski tulla väärinsukupuolitetuksi tai hetero-oletetuksi on astetta pienempi. En jaksa enää yhtään kertaa korjata palveluntarjoajaa: “Ei, en ole morsian, kyllä, olen menossa naimisiin, ei, mulla ei ole miestä, ei, me emme ole ystäviä, kyllä, me olemme pariskunta” – ja sen jälkeen joko kuuntelemaan vuolaita anteeksipyyntöjä tai kohtaamaan homofobiaa ja mikroaggressioita.
Fakta on se, ettei minua ja Sonjaa nähdä pariskuntana. Hääalan palveluntarjoajat äärimmäisen usein olettavat meidän olevan ystäviä, sisaruksia, kaaso ja morsian – ihan mitä tahansa muuta kuin naimisiin menevä pari. Se tuntuu todella pahalta. Meidän on tehtävä valinta. Joko pelaamme mukana ja ohitamme väärät olettamat tai teemme selväksi, että olemme pariskunta eli tulemme pakotetusti kaapista vieraille ihmisille. (Emme siis suinkaan ole kaapissa missään kontekstissa, mutta tilanne, jossa meidän pitää aktiivisesti tuoda esille vähemmistöasemamme jotta tulisimme näkyväksi jollekin vieraalle ihmisille on by definition kaapista tulemista, koska oletukset ovat pakottaneet meidät kaappiin, jossa me emme arjessamme ole.)
Hääala nojaa cisheteronormatiivisuuden lisäksi myös aika tiukkoihin sukupuolirooleihin. Tämä näkyy edelleen palveluntarjoajien käyttämässä kielessä ja siinä miten ja kenelle tiettyjä palveluja myydään. Miehiä kiinnostaa autot, kellot, polttarit, ilotulitteet, pakopelit, sikarit, viskit – you name it. Morsiamet upotetaan koruihin, tylliin ja vaaleanpunaisiin unelmiin. Moni toki löytää itsensä näistä kategorioista, mutta moni cishetero aivan varmasti tuntee myös ulkopuolisuutta. Vaikka Love me do -messut pyrkivät stereotypioiden purkuun, eivät hääalan palveluntarjoajat ole nähtävästi valmiita muuttamaan perinteisiä malleja kovinkaan helposti. Koska raha puhuu, niin muistutan, että minä ja monet muut, jotka eivät perinteisiin muotteihin sovi, ei kanna rahojaan yhdellekään sellaiselle palveluntarjoajalle, jonka palvelukonsepti nojaa ahtaisiin muotteihin.
Love me do -messut olivat kuitenkin positiivinen kokemus. Me tulimme kohdatuksi itsenämme hostin ja kanssasomettajien puolelta. Löysimme mielenkiintoisia palveluntarjoajia, jotka sateenkaarilipun puuttumisesta huolimatta, kohtelivat meitä kuten muitakin. Joukkoon toki mahtui muutama floppi, mutta se oli hääalan luutuneiden asenteiden takia ihan odotettavissa. Kyselin somessa seuraajilta mitä he haluaisivat messuista tietää ja sainkin erinomaisen kysymyksen siitä, mitä toivoisimme parannettavan. Ihan ensin haluan huomauttaa, että mikään ei tässä maailmassa ole koskaan valmista. Se, että toivoo parannuksia, ei myöskään ole moite, vaan osoitus uskosta siihen, että liittolaisia ja halua tehdä inklusiivisemmin on kaikkialla. Seuraavassa lista konkreettisista parannusehdotuksista:
Olisi upeaa, jos Love me do -messut kouluttaisivat henkilöstöään vähemmistökysymyksistä. Osaamista on jo toki runsaasti, mutta mitä paremmin ihmiset ovat koulutettuja, sitä paremmin he voivat myös ohjeistaa messuille tulevia palveluntarjoajia.
Palveluntarjoajille voisi koostaa infopaketin liittyen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen messuilla. Paketissa voisi ehdottomasti olla osiot myös antirasismista ja ableismista. Suuri hääalan toimija, kuten Love me do, voisi olla se taho, joka asettaa uudet (ja paremmat) standardit koko alalle. Kyllä me yksittäiset ihmiset voimme kirjoitella blogeja ja huutaa internettiin, mutta meillä ei ole sitä valtaa, joka messuilla on.
Mikä oli hyvää? Niin moni asia. Ilahduimme kovasti moninaisuudesta muotinäytöksissä. Tulimme nähdyksi messujen puolelta. Tapasimme kunnioittavia palveluntarjoajia. Näiden lisäksi ilahduimme siitä, että messuilla oli esittelyssä myös alkoholittomia juhlajuomia. Erityisesti Tarkiainen Wineryn ystävällinen esittelijä ja erinomainen karviaiskuohu jäivät mieleen. Näytteilleasettajat eivät kaikki myöskään olleet valkoisia tai vammattomia. Messuilla moninaisuutta oli näkyvillä siten, kuin sitä yhteiskunnassammekin on ja se on hyvä. Vielä, kun osa palveluntarjoajista ymmärtäisi, että heidän asiakaskuntansa ei ole vain valkoisia, laihoja, vammattomia cisheteroita.